perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kasvimaailman ihmeitä Ideapihoilla




Kesä on edennyt vauhdilla, eletään heinäkuun viimeistä päivää. Haluan esitellä muutaman mielenkiintoisen havaintoni kasvimaailmasta Ideapihojen puutarhoissa kuluneen kesän varrelta.
On ollut hienoa seurata, kuinka upeasti kaikki perennat sekä lehti- ja havupensaat ovat lähteneet kasvuun. Yksikään kasvi ei ole kuollut istuttamisen jälkeen. Esimerkkeinä mahtavasta kasvuvoimasta voisin mainita kelta- ja purppuraheisiangervopensaat Keltaisessa puutarhassa, koivuangervot Punaisessa puutarhassa sekä viitapihlaja-angervot Vihreässä puutarhassa. Nämä kaikki ovat kaksin- jopa kolminkertaistaneet kokonsa sitten touko-kesäkuun vaihteen istuttamisen jälkeen.
Useat perennat ovat aloittaneet upean kukintansa. Syyskaunosilmän Coreopsis verticillata "Grandiflora" haluan nostaa ylitse muiden, se on ehdoton suosikkini kukkiessaan näyttävän oranssinkeltaisin tähtimäisin kukinnoin. Katso 1. kuva. Syyskaunosilmäryhmä on kuin aurinko Keltaisessa puutarhassa. Syyskaunosilmän kasvusto erottuu muutenkin muista lajeista vaaleavihreiden, tillimäisten lehtiensä vuoksi.

Ryhmäruusuista olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Jaloruusut "Graham Thomas" ja "Schneewittchen" ja "Great Wall" ovat kukkineet jo noin kuukauden verran ja viime viikolla huomasin, että kuihtuneet kukat ovat muuttuneet kiulukoiksi. Mielenkiintoista on se, että samassa tertussa on kiulukoita, kukkia ja nuppuja. Katso 2. kuva.
Kuihtuneet kukat ja kiulukat kannattaa vielä tässä vaiheessa leikata pois, jotta uusia nuppuja tulisi lisää. Kuihtunut kukka leikataan viisilehdykkäisen lehden yläpuolelta. Loppukesästä kannattaa kuitenkin jo jättää muutama kukkinut verso leikkaamatta, jotta ryhmäruusu alkaisi valmistautua talveen.

Keltaisessa puutarhassa komeasinikuunlilja Hosta sieboldiana "Frances Williams" on jo kukkinut ja tein tällä viikolla mielenkiintoisen havainnon: kukat olivat muuttuneet vihreiksi siemenpaloiksi. Siemenpalko muistuttaa hernepalkoa. Katso 3. kuva. Ajattelin poistaa nämä siemenpalot, jotta komeasinikuunliljat eivät kuluta turhaan energiaa siementen tuottamiseen.
Tässä muutama havaintoni kasvimaailman ihmeistä.. Jatkan mielenkiinnolla havainnointiani loppukesän ajan ja syksyn koittaessa.

Näe nikkaroinnin taidonnäyte Goottipuutarhassa







Ideapihojen goottipuutarha on valmis. Viimeisen silauksensa se sai viikolla 28, siis kuluvan kuun toisella viikolla, kun mustan paasikkokivimuurin päälle nikkaroitiin istuimina toimivat ylätasot. Istuimet ovat mustaksi maalattua puurimaa, rimojen päät on maalattu purppuranpunaiseksi.
Kaksi puusepän taitoja omaavaa työmiestä, apunaan yksi apumies, toteuttivat istuimet todella ammattitaidolla. Yksityiskohdat, kuten rimoituksen alla olevien tukipuiden liitosten saumat sekä istuinosien kulmien kaaret, he toteuttivat ajatuksella. Oheiset kuvat kertovat lopputuloksesta varmasti enemmän kuin tuhat sanaa.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Muuri turveharkoista: viimeistely ja lopputulos








Kun olin koonnut turveharkkomuurin/-reunuksen, turveharkkopussin ohjeen mukaan pyöristin leipäveistä käyttäen kaikkien turveharkkojen reunat ja kulmat. Tämä työvaihe on enemmänkin sellainen muurin ulkonäköön vaikuttava seikka.

Tämän jälkeen täytin isoimmat harkkojen väliset saumat märällä turpeella. Käytin tähän turveharkkojen työstöstä ylijääneitä harkonpalasia, joita liotin hetken muoviämpärissä, vedessä.

Lopuksi täytin muurirakenteen taustan olemassa olevalla, rhodometsän kulmauksen kasvualustalla. Lapioin ensin savipitoisempaa multaa harkkojen taakse, sitä kun sattui olemaan muurin vieressä kasalla. Ajatukseni on, että savi sitoo kosteutta kasvualustaan. Näin turveharkkomuuri pysyisi kosteampana ja sammal alkaisi kasvaa muurin päällä paremmin. Saa nähdä, miten tämä oivallukseni toimii käytännössä tulevina vuosina.

Muuri turveharkoista: kokoaminen







Turveharkot, joista muurin kokosin, ovat tiivisrakenteisina helppo latoa peräkkäin sekä päällekkäin. Lisäksi harkkoja on helppo muotoilla, itse käytin tavallista leipäveistä turveharkkojen työstämiseen. Oikeastaan minun ei tarvinnut muuta kuin muurin kaarevaa kulmaa tehdessäni leikata harkkoja enemmän.

Kekkilän turveharkkopussin ohjeen mukaan harkot on syytä sitoa yhteen esimerkiksi bambukepeillä muurirakenteen pitämiseksi kasassa.
Itse käytin juurikin näitä bambukeppejä, koska niitä oli jäänyt yli Ideapihojen puiden ja pensaiden istutustöistä.

Bambukeppiä oli todella vaikeaa saada työnnetyksi turveharkkojen läpi niin, ettei keppi olisi tullut ulos väärästä kohtaa sidottavista harkoista. Kokemuksestani suosittelen vasaran käyttöä tässä työvaiheessa, sillä ei ole helppoa työntää käsin bambukeppiä tiivisrakenteisten turveharkkojen läpi. Uskomatonta, mutta totta!

Muurirakenteen kaareen, missä turveharkkoja on kahdessa kerroksessa, iskin katkaistuja bambukeppejä myös pystysuunnassa ainakin viiteen kohtaan. Uskon, että tällainen tukirakenne kyllä pitää muurirakenteen pystyssä tulevinakin vuosina.

Muuri turveharkoista: lähtötilanne



Viime viikolla, vuohenputken hävitysoperaation jälkeen, aloitin turveharkkomuurin rakentamisen Sinisen puutarhan kulmaukseen. Muurin materiaali on Kekkilän turveharkko.
Ensimmäiseksi tasoitin tulevan muurin alustan, lapioin mullan, saven ja soraakin pois. Tasoitin alustan silmämääräisesti vaateriin, erityisesti kulmassa, missä harkkoja tuli kahteen kerrokseen. Näin siksi, että muurirakenne pysyisi tukevasti paikoillaan.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Vuohenputken hävittäminen, osa2




Vuohenputken joukossa kasvoi muitakin rikkakasveja, leskenlehteä ja ohdaketta sekä voikukkaa. Leskenlehden ja ohdakkeen nyhtäminen maasta irti oli helppoa kuohkeasta kasvualustasta. Kyseisten rikkakasvien juuretkin lähtivät kokonaisina maasta.(Katso ensimmäinen ja toinen kuva yläpuolisesta kuvasarjasta). Toisin oli vuohenputken osalta. Kun kitkin vuohenputkea, varret vain katkesivat tyvestä rapsahtaen poikki. (Katso kolmas kuva). Pitkät, vaakasuorat juuret jäivät maahan, juurenpalastakaan ei lähtenyt varren mukana.

Tästä sisuuntuneena päätin, että käännän lapiolla koko kulmauksen kasvualustan ja kerään kaikki juurenpalaset mahdollisimman tarkkaan pois. Mikä urakka! Kaivoin multaa, järjestelmällisesti edeten, varmasti 30-40 senttimetrin syvyydeltä ja keräsin kaikki esiin nousseet juurenpalaset kottikärryihin. Keräsin jopa muutaman senttimetrin mittaiset, valkoiset juurenpätkät pois. Juuria keräsin kasvualustasta pois yhden, aivan kukkuroillaan olevan kottikärryllisen!

Onneksi Rodometsän kulmauksen kasvualusta oli hyvin pehmeää ja kuohkeaa kaivaa lapiolla, se helpotti urakkaani huomattavasti. Jos kasvualusta olisi ollut todella kovaa tai aivan täynnä isojen puiden ja pensaiden juuria, olisin kyllä välittömästi lyönyt niin sanotusti hanskat tiskiin.

Toivon, että vaivannäköni palkitaan ja sain juurenpalaset pois kasvualustasta sen verran tarkkaan pois, että jatkossa kasvualustaa haraamalla pidän vuohenputkien kasvun kurissa loppukesän ajan. Lisäksi olisin saanut vuohenputken kasvun ja leviämisen taantumaan.

Siitä, kuinka hyvin onnistuin tässä "projektissa", tulen raportoimaan myöhemmin elokuun puolella.

Taistelu vuohenputken leviämistä vastaan alkoi





Välittömästi edellisen blogikirjoittamisen jälkeen päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja aloitin vuohenputken kitkennän Sinisen puutarhan terassin viereisestä Rodometsän kulmauksesta. Ylläolevassa kuvasarjassa ensimmäinen kuva näyttää lähtötilanteen. Seuraavassa kuvassa on tilanne vuohenputkien varsien repimisen jälkeen. Viimeisessä kuvassa kulmaus on valmiina kaiken kitkennän, maan muokkauksen ja vuohenputkien juurien keräämisen jälkeen. Mutta miten pääsin tähän lopputulokseen, siitä tarkemmin seuraavassa blogimerkinnässä.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Vuohenputki uhkaa levitä Ideapihoihin

Ideapihojen istutusalueita uhkaa viereisen alueen vuohenputkikasvustot. Sinisen puutarhan laitamilla vuohenputket jo kukkivat parhaillaan ja hetkessä kasvustot ovat täynnä siementä. Nyt olisi tartuttava "härkää sarvista" ja yritettävä estää vuohenputken räjähdysmäinen leviäminen.

Vaihtoehdot vain ovat aika vähissä, ainoat keinot pitää vuohenputken leviäminen kurissa ovat säännöllinen niitto ja kasvustojen kitkeminen. Torjunta-aineiden käytöstä ei todennäköisesti olisi mitään hyötyä vuohenputken torjunnassa. Ainakaan erilaisten internetin keskustelu- ja neuvontafoorumeiden kirjoitusten mukaan.

Ajatus vuohenputkikasvustojen leviämisen estämisestä kitkemällä tuntuu toivottomalta. Eri tietolähteet (kirjallisuus, internetin neuvontafoorumit) kertovat, että vuohenputki leviää helposti ja voimakkaasti laajalle alueelle maanalaisen, vaakasuoran, pitkän sekä haaroittuvan juurakkonsa avulla. Kitkettäessä tämä juurakko murtuu helposti. Jos maahan jää pienikin pala juurakkoa,vuohenputki jatkaa taas leviämistään, riesaksi asti.

Mutta aikaa ei ole hukattavana, on vain aloitettava väsytystaistelu vuohenputkea vastaan niittämällä ja kitkemällä. Jatkossa on luvassa kuvamateriaalia, kuinka vuohenputkikasvuston hävittäminen onnistuu.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Keltaiseen puutarhaan näyttävä noppakivireunus














Tällä viikolla Ideapihojen Keltaisessa puutarhassa viimeisteltiin betonikiveyksen ja istutusalueen välinen rajapinta noppakivireunuksella. Tähän ratkaisuun olimme päätyneet, sillä eritoten rankan ukkoskuuron yllättäessä vesi virtaa kaltevaa betonikiveystä pitkin suoraan kohti istutusalueen reunaa pitkin. Uhkana on, että virtaavan, valtavan vesimäärän mukana lähtisi istutusalueen kasvualustakin.

Noppakiveksi kiviasentaja Kari oli aikaisemmin esittänyt Lemminkäinen Betonituotteen valikoimista löytyvää lohkottua, mustaa noppakiveä. Sellaisesta myös noppakivireunus asennettiin. Nyt noppakivireunuksen ollessa valmis voin vain todeta, että kyseinen noppakivi onkin todella näyttävän näköinen.

Noppakivireunuksen asennustyö aloitettiin kaivamalla multaa pois betonikiveyksen reunasta. Tämän jälkeen kaivettuun uraan lapioitiin asennushiekkaa, joka tasattiin karkeasti. Asennushiekkaa ei tiivistetty, sillä noppakivet asennetaan tiivistämättömän asennushiekan varaan. Lohkotut noppakivet ovat aina erikokoisia ja koot voivat vaihdella paljonkin. Mitä enemmän kivien koko vaihtelee, sitä paksumpi asennushiekkakerroksen on oltava.

Kun kiviasentaja Kari aloitti noppakivien asentamisen, kiviä asetellessaan hän pyöritteli ja asetti noppakivet aina niin, että kivien suorin, tasaisin reuna on vieressä olevaa betonikiveä(-kiveystä) vasten. Lisäksi Kari joko otti pois alta tai lisäsi asennushiekkaa jokaisen noppakiven alle niin, että noppakiviä naputeltaessa asennusvasaralla ne asettuivat lopulta samaan korkeustasoon. Kiviasentaja Kari oli päättänyt ennen asennusta, että noppakivien yläpinta on pari senttimetriä viereistä betonikiveystä ylempänä. Näin betonikiveystä pitkin virtaava vesi ohjautuu hallitusti noppakiveyksen reunaa pitkin, eikä istutusalueen kasvualusta lähde virtaavien sadevesien mukana pois.

Kun noppakivireunus oli asennettu, lisättiin kivien taakse, istutusalueen puolelle, maakosteaa betonimassaa. Näin noppakivet saadaan pysymään paremmin paikallaan. Lopuksi noppakivien väliset saumat täytettiin saumaushiekalla, joukossa hieman sementtiä. Kun noppakivireunus kasteltiin saumauksen jälkeen varovasti sumuttamalla vettä kivien päälle, saumaushiekan kostuessa joukossa oleva sementti alkoi reagoida ja kovettua. Lopputuloksena on siistit saumat, jotka pitävät osaltaan noppakivet paikallaan.

Lopuksi annan hyvän vinkin: ohjeet niin noppakivireunuksen kuin muidenkin luonnonkivi-ja betonipäällysteiden ja -muurien asentamiseen löytyvät Lemminkäinen Betonituote Oy:n Formento ympäristötuotteiden internetpalvelusta, Kiviasentajan käsikirjasta. Internetpalvelun osoite on www.formento.fi

torstai 2. heinäkuuta 2009

Terassi valmis Sinisessä puutarhassa


Ideapihojen Sinisen puutarhan japanilaistyylinen avoterassi valmistui kesäkuun viimeisellä viikolla. Taustalla oleva Tikkurilan värimalliseinä sai muotonsa jo aikaisemmin kesäkuussa. Lopullisen silauksen kokonaisuus saa myöhemmin kuluvan kesän aikana, kun pergolakin seinän ja graniittikivialtaan väliin valmistuu.

Mikä tekee Sinisen puutarhan avoterassista japanilaistyylisen? Terassilaudat ylittävät noin 30 senttimetrin verran runkorakenteen, eikä terassilaudoituksen päähän ole kiinnitetty niin sanottua "otsalautaa". Kun terassilautojen päät luovat alleen varjon, syntyy mielenkiintoinen valon ja varjon vaihtelu. Lisäksi rakenne on ulkonäöltään kevyt ja muistuttaa laiturirakennetta.

Terassia on rakennettu kesäkuussa kolmen viikon ajan paikan päällä, lämpökäsitellystä lankusta ja terassilaudasta. Kuluneella viikolla, maanantaina, terassilaudoitus sai viimeisen silauksensa, kun se käsiteltiin sävytetyllä puuöljyllä. Terassi sai hienon ruskean sävyn, joka sopii mielestäni erinomaisesti yhteen harmaan graniittikiven sekä värimalliseinän siniharmaan värisävyn kanssa.

Valitse aina lämpökäsitellylle puulle sävytetty tuote, esimerkiksi Tikkurilan Valtti Puuöljy. Öljy suojaa puuta ja vähentää puupinnan halkeilua.
Myös kovapuukalusteita voi kunnostaa ja huoltaa öljyämällä. Tämä kannattaa tehdä säännöllisesti, kovapuupinta ei tällöin haalistu.

Seuraavassa ohje, kuinka kunnostat kovapuukalusteesi: 1. Pese vanha, tummunut kovapuupinta Tikkurilan Homeenpoisto- tai Tehopesu -liuoksella etiketin ohjeiden mukaisesti. 2. Jos kovapuupinnassa on pystyyn nousseita puukuituja, hio pinta. Poista hiontapöly. 3. Sekoita puuöljy hyvin ennen käyttöä ja silloin tällöin käytön aikana.4. Levitä Valtti Puuöljy, Valtti Puuöljy akva tai Valtti Kalusteöljy Ruskea kertalleen siveltimellä tai sienellä. 5. Anna öljyn imeytyä noin puoli tuntia. Pyyhi pintaan jäänyt, imeytymätön öljy pois.